Tule mukaan Turun Urheiluliiton triathlonjaoston järjestämälle triathlonin starttikurssille! Kurssi on suunnattu kaiken kuntoisille ja erilaisista taustoista tuleville, joten olitpa entinen kilpaurheilija tai kuntourheilu-uraa vasta aloitteleva, olet tervetullut mukaan. Edellytämme vähintään 100 metrin yhtäjaksoista uintitaitoa.
Reilun kuukauden aikana pääset tutustumaan tähän mukaansa tempaavaan kestävyyslajiin. Kurssin aikana opetellaan perusasioita taloudellisen uinti- ja juoksutekniikan osalta, tehdään pari pyörä-juoksu-yhdistelmäharjoitusta velodromilla sekä päästään siirtymään spinning-pyöräilyn pariin, joka on hyvä tapa harjoittaa pyöräilyä talven aikana.
Treenejä on 2-3 kertaa viikossa, jotta pääset heti hyvään harjoitusrytmiin ja saat tuntumaa kestävyysharjoitteluun. Ohjelma suunnitellaan osallistujien kuntotaso huomioiden niin, että kokonaisuus on sopivan haastava, mutta pääpaino pysyy kunkin lajin osalta tekniikassa. Pyöräilyharjoituksiin tarvitset mukaasi polkupyörän, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla kilpapyörä.
Kurssi rakentuu yhteensä 13 harjoittelukerrasta. Kurssin jälkeen on mahdollista jatkaa halutessa seuran ohjatuissa harjoituksissa ja valmennusryhmissä. Kurssia varten kukin osallistuja saa käyttöönsä seurarannekkeen, jolla pääsee kulkemaan ilmaiseksi kurssin harjoitusvuoroilla Impivaaran uimahalliin. Seuran jäseneksi liittyminen ja viikkoharjoitusten ostaminen mahdollistavat seurarannekkeen ostamisen omaksi hintaan 8 €.
Kurssin jälkeen saat viikoksi vapaan pääsyn kaikkiin seuramme harjoituksiin.
Kurssin aikataulu
Hinta: 150 € jäsenet/ 175 € ei-jäsenet
Lisäksi korkeintaan 25-vuotiaat opiskelijat saavat hinnasta 30 prosentin alennuksen laittamalla viestiä osoitteeseen triathlon@turunurheiluliitto.fi
Huomaathan, että ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumalla sitoudut myös peruutuskäytäntöihimme. Tarkemmat peruutusehdot ja korvauskäytännöt löytyvät verkkosivuiltamme https://turunurheiluliitto.fi/triathlon/kurssit.