Tule mukaan ohjattuihin seuraharjoituksiin syyskaudella! Jaostomme valmennettuihin harjoituksiin voivat osallistua kaikki vauhdista ja tasosta riippumatta. Harjoituksista saa jokainen valita itselleen sopivat harjoitusvuorot. Kaikkien yhteisten harjoitusten jaksotus noudattaa jaoston yhteistä vuosikelloa. Harjoitusten ostaminen edellyttää Turun Urheiluliiton ja triathlonjaoston jäsenyyttä. Ilmoittautumislinkki löytyy sivun lopusta. Jäsenyys on voimassa vuoden loppuun saakka ja se uusiutuu automaattisesti ensi vuoden alussa.
Harjoituksiin on mahdollista tulla kokeilemaan milloin vain ennen harjoituspaketin varsinaista ostamista. Järjestämme lisäksi avoimet ovet syyskuun ensimmäisellä viikolla, jolloin treenejä pääsee kokeilemaan maksutta! Edellytämme kuitenkin ilmoittautumista harjoituksiin myClubissa. Tästä syystä myös kokeilijoiden on ilmoittauduttava syksyn yhteisiin harjoituksiin, mutta maksut-välilehdellä valitaan tällöin vain TuUL tri syksyn yhteiset harjoitukset. Maksulliset paketit jätetään siis ostamatta. Näin saamme harjoitukset näkyviin myös kokeilijoille, jolloin harjoitusvuoroille ilmoittautuminen mahdollistuu. Kokeiluviikon/-kerran jälkeen pyydämme tiedottamaan jatkosta laittamalla sähköpostia osoitteeseen triathlon@turunurheiluliitto.fi
Uintiharjoituksissa on käytettävissä useita ratoja, joille voidaan uintivauhtien mukaan jakautua. Kaikki harjoitukset ovat vapaauintipainotteisia, mutta niiden sisältö ja kuormittavuus vaihtelee. Maanantain uinnin yhteydessä on vaihteleva määrä lyhyitä tehollisia vetoja, keskiviikon vuorolla pääpaino on tekniikassa ja lauantaina kestävyyden kehittämisessä.
Maanantain uinnin yhteydessä on 30 minuutin ohjattu kuivaharjoitus, joka pidetään Impivaaran uimahallin liikuntasalissa. Kuivaharjoitus on suunniteltu uintiohjelmaa tukevaksi. Keskivartalonhallinta ja liikkuvuus ovat keskeisessä osassa harjoitusta.
Torstain juoksuharjoituksessa keskitytään juoksutekniikan kehittämiseen. Alkusyksystä treenataan Kupittaan puistossa ja kelien huonotessa siirrymme Kupittaan urheiluhalliin. Hallissa treeniaika myöhäistyy tunnilla (klo 19-20:00).
Sunnuntain spinning-harjoitus tarjoaa vaihtelevuutta syksyn ja alkutalven sisäpyöräilyyn mahdollistamalla yhdessä harjoittelun. Treenissä painottuu peruskunnon kehittäminen matalan intensiteetin tehoilla. Spinning treenit alkavat lokakuun ensimmäisellä viikolla Sport Sirkassa.
Harjoitusvuoro toteutetaan, mikäli siihen on vähintään 6 ilmoittautumista. Yksittäinen harjoitus toteutetaan, mikäli siihen on ilmoittautunut vähintään 3 osallistujaa. Pidätämme oikeudet tehdä tarvittavia muutoksia.
Valmennetut viikkoharjoitukset:
maanantai klo 19.45-20.15 keskivartalopainotteinen kuivaharjoitus, Impivaaran uimahallin liikuntasali (Veikka Sarén)
maanantai klo 20.30-21.45 uintiharjoitus, Impivaaran uimahalli, 25 metrin allas (Veikka Sarén)
keskiviikko klo 20.30-21.30 tekniikkapainotteinen uintiharjoitus, Impivaaran uimahalli, 25 metrin allas (Antti Uusitupa)
torstai klo 18:00-19:00 juoksuharjoitus, Kupittaan puisto/ urheiluhalli (hallissa treeniaika klo 19-20) (Veikka Sarén)
lauantai klo 8-10 kestävyyspainotteinen uintiharjoitus, Petreliuksen uimahalli (Antti Uusitupa)
sunnuntai klo 10:30-12 spinning, Sport Sirkka (Petri Karvinen)
Myymme sunnuntain omatoimiuinnin klo 7:30-9:00 erikseen sivuillamme hintaan 40 € syksyn osalta. Sunnuntain aamu-uinnista ehtii hyvin Sport Sirkkaan spinning harjoitukseen. Linkki ilmoittautumiseen:
Voit ostaa paikan erillisille viikoittaisille harjoitusvuoroille, vapaan osallistumisen kaikille harjoitusvuoroille tai jotain siltä väliltä. Huomaathan, että voit ostaa myös kaksi yksittäistä harjoitusvuoroa. Myös 10-kortilla on mahdollista osallistua syksyn harjoituksiin, linkki 10-korttiin:
Ilmoittautuminen (31.8. saakka)
Ilmoittautuminen (1.9. eteenpäin)
Pakettihinnat:
Kaikki harjoitukset: 350 €
Kuntoilijan paketti (sisältäen ke TAI la uinti, to juoksu ja su pyörä): 190 €
Uintipaketti (sisältäen ma jumpan): 260 €
Jäsenmaksut:
TuUL jäsenmaksu: 30 €
TuUL tri jaostomaksu: 20 €
Korkeintaan 25-vuotiaat opiskelijat: -30% kaikista valmennusmaksuista. Mikäli haluat hyödyntää alennuksen, ilmoittaudu mukaan ja välitä opiskelijatodistuksesi osoitteeseen triathlon@turunurheiluliitto.fi.
Maksu- ja peruutusehdot löytyvät verkkosivuiltamme. Luethan ne huolellisesti ennen ilmoittautumista. Ilmoittautumalla sitoudut käytänteisiin. https://turunurheiluliitto.fi/triathlon/viikkotreenit
Linkki syksyn yhteisiin harjoituksiin ilmoittautumiseen: